Tammikuu on edennyt yli puolen kuukauden, ja joulun ja kotona vietetyn ihanan loman jälkeen on taas palattu arkeen. Työpäivät ovat yhtä pitkiä kuin ennenkin, lapsia vielä kouluaamuisin nukuttaisi, aurinko paistaa ja hiekka pöllyää. Sadetta ei ole saatu sitten marraskuun loppupuolen.
Elämä on hyvällä tavalla arkista. On pieniä ja suuria matkasuunnitelmia keväälle, ensi kesän kuviot jo kajastelevat ajatuksissa, ja päivät vilahtavat nopeasti ohi. Jokapäiväinen auringonpaiste virkistää ja rauhoittaa Suomen harmauden ja lyhyiden päivien jälkeen.
Tähän aikaan vuodesta myös linnut laulavat, niillekin sää on sopiva.
Pilvinen lauantaipäivä Cornichen rantakadulla. Kallioilla istuu jokunen pariskunta katselemassa kauemmas riutalle laskeutunutta flamingoparvea. Ne erottuvat vaaleanpunaisina möhkäleinä siniharmaasta vedestä. Odotan kauan nähdäkseni niiden lähtevän liikkeelle, mutta nyt ei ole sen aika. Usean kilometrin mittaisella kävelykadulla on liikkujia, toiset juoksutrikoissaan, toiset abayoissaan. Monelle lapselle on otettu polkupyörä mukaan. Jokunen piknik-viltti on levitetty, onkivapoja on pystytetty rannan tuntumaan, ja lapset säntäilevät leikkipuistoissa. Ilma on poikkeuksellisen raikas, muttei kuitenkaan kylmä tai liian tuulinen. Ulkoilusta täällä pitää nauttia aina silloin harvoin kun siihen todella on mahdollisuus. Lopulta vuoden ensimmäinen vesisade kastelee hiukset, ja lähdemme kotiin. Sade täplittää kevyesti asvaltin ja jättää auton hiekkaiseen ikkunaan likaraidat, mutta ei riitä kastelemaan kukkaruukkujen multaa. Toivottavasti vielä sataa ennen ensi syksyä.